Sähkö on Suomessa melko lailla pakollinen paha eikä ilman sitä pärjää sitten millään, ellei ole vuosien ajan totuttautunut elämään teltassa ja lämmittämään ruokaansa nuotiolla. Monia kauhistuttaa sähkön hintapiikit ja yleinen korkea hintataso esimerkiksi talvella. Lisäksi kaikki ovat sähkölaskun kilahtaessa myös kironneet paikallisen siirtoyhtiönsä.

Monilla on myös muitakin sähkön käyttökohteita kuin vain oma koti: on kesämökki, kakkosasunto tai sähköauto tai sitten on otettu hoitaakseen vaikkapa oman lapsen tai vanhemman sähkölasku. Yleensä halvemmalla pääsee, kun tekee asiat itse ja tavallaan sama pätee myös sähköön. Sitä on nimittäin mahdollista tuottaa itse, eikä se ole mitenkään kiellettyä. Suomessa sähkömarkkinoita valvoo Energiavirasto, jonka sivujen kautta saa myös kullanarvoista tietoa siitä, miten alkaa sähkön pientuottajaksi.

On myös ihan yleistä, että varsinkin kesällä aurinkopaneelit tuottavat enemmän kuin mitä itse tarvitset. Tätä ylituotantoa voi myydä omalle sähköyhtiölle, mikäli se ostaa sitä. Tämä edellyttää yleensä sitä, että sinulla on heidän kanssaan jo sopimus, ja pientuotannon ostamisesta tehdään sitten erillinen sopimus, josta ilmenee sähköstä maksettava hinta. Tällainen pientuotanto ei myöskään kiinnosta verottajaa, kunhan se pysyy pientuotantona. Toinen paikka, jossa kannattaa harkita aurinkopaneelien hankintaa on mökki tai muu pieni asumus, jossa sähköä ei juurikaan kulu. Tällöin riittää myös yleensä vain yksi aurinkopaneeli.

Aurinkopaneelien viehätys piilee siinä, että ne ovat aina vain halvempia ja yhteiskunta kannustaa niiden hankkimiseen nimenomaan investointina. Suomessa niiden asennukseen saa hakea kotitalousvähennystä, mikä pudottaa kustannuksia entisestään. Aurinkopaneelien huolto vaatii myös hyvin minimaalisia panostuksia.

Pientuottajat voivat hankkia sähköä myös muillakin tavoilla kuin vain aurinkopaneeleilla. Toisinaan on mahdollista pystyttää omille mailleen vaikkapa tuulivoimala tai rakentaa pieni vesivoimala. Tämä vaatii jo hieman enemmän rahallisia panostuksia, eikä sitä enää välttämättä lasketa pientuotannoksi. Maatalousyrittäjät voivat tosin saada helpotusta tällaiseen järjestelyyn, sillä tällaisissa kohteissa sähköä myös kuluu aivan eri tavalla kuin taviksen omakotitalossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *