Tavara kuluu aina käytettäessä eikä mikään kestä ikuisesti. Tämä valitettava tosiasia iskee vasten kasvoja yleensä siinä vaiheessa, kun sitä vähiten odottaa: kevään tullessa välikausikenkien pohjassa onkin reikä ja nyt sukat ovat märät. Uusia ei viitsisi ostaa syystä tai toisesta, joten seuraava kysymys on, että kannattaako näitä korjata.

Monesti korjaaminen on helppoa, kunhan vain tietää mitä pitää korjata ja miten. Sitten ei tarvitse kuin varmistaa, että on oikeat työkalut ja mahdolliset varaosat. Lähestulkoon kaikkea voi korjata ja kannattaakin korjata, jottei tarvitse ostaa uutta. Tällainen kertakäyttökulttuuri tuhlaa aivan käsittämättömän määrän luonnonvaroja ja energiaa.

Tietyt asiat kannattaa toki jättää ammattilaisen, kuten vaikka suutarin, hoidettavaksi. Tällöin saa korjaustyölleen myös virallisen takuun, eli tiedät korjaustyön olevan jonkin tasoista laatua. Itse tehtävät korjaustyöt ovat melko yksinkertaisia perustaitoja kuten sukkien parsimista ja nappien ompelemista, minkä jokaisen tulisi hallita. Mikäli olet taidoistasi jotenkin epävarma, kannattaa kääntyä netin puoleen: sieltä löytyy vinkkejä vaikka millä mitalla. Alku on totta kai aina hankalaa, mutta jahka siitä on päästy yli, sujuu esimerkiksi talvitakin kuntoon laittaminen kuin itsestään.

Itse korjaaminen voi olla joillekin myös terapeuttista käsillä tekemistä. Mikäli aihe kiinnostaa syvällisemmin, kannattaa myös tutkia paikallisen työväenopiston tarjonta ja liittyä entisöintipiiriin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *